Jussi Honka
jussi.honka(a)werk23.org
http://sound.werk23.org

Miksaus on prosessi, jossa kootaan kaikki elokuvan äänet samaan pakettiin. Se on elokuvan kokonaisuuden hallintaa äänenvoimakkuuksia muuttamalla sekä äänten sijoittamista horisontaalisessa tasossa (panorointi). Miksaus on elokuvatuotannon taiteellinen päätöspiste, jossa kaikki on viimeistä silausta vaille valmiina ja joka on viimeinen hetki, jolloin elokuvaan voi vielä vaikuttaa. Miksausvaiheesta luovaa tekee ajan rajallisuus, vastuu koko elokuvan toimimisesta ja tietyllä tavalla kaikkien lankojen käsissä pitäminen. Se on viimeinen hetki, jolloin kerrontaan ja tunnelmiin voidaan puuttua.

Parhaimmillaan miksaus on yhteistyötä, jossa ohjaaja yhdessä miksaajan kanssa aktiivisesti osallistuu ääniraidan luontiin. Tällöin kumpikin osapuoli ruokkii toisiaan ja tulokset ovat hyviä. Miksauksessa päätöksiä tehdään neuvotellen ja hyvä politikointitaito on miksaajan avu siinä missä kehittynyt, oppinut kuulokin. On sanottu, että elokuvan teon luovimpia vaiheita ovat kirjoittaminen ja miksaaminen. Miksauksen luovuudesta ollaan tosin montaa mieltä ja monet ohjaajat pitävät sitä välttämättömä velvollisuutena.

Miksauksen yksi tärkeitä tavoitteita on saada äänikuvasta uskottava, eli jokaisen äänitehosteen täytyy soida sopivalla äänenvoimakkuudella, jotta ne kuulostavat tulevan siitä lähteestä mistä pitäisikin. Realistisuutta tärkeämpää on tässäkin elokuvan tunnelma ja tarina; se miten tarina kerrotaan ja miten saadaan katsojan huomio kiinnitettyä oikeisiin, oleellisiin asioihin.

Äänentasoihin puututaan niin mikserin liuilla kuin ekvalisaattorilla ja kompressorilla (sekä muilla vastaavilla dynamiikkaan vaikuttavilla laitteilla). Myös ekvalisaattori vaikuttaa dynamiikkaan, mutta tajuuskohtaisesti. Suurin osa kaiuista lisätään myös miksausvaiheessa, ellei äänisuunnittelija halua erikoisempia ratkaisuja, jotka voidaan tehdä jo äänileikkausvaiheessa. Tilaprosessorit ovat tärkeä osa jatkuvuutta ja koska kaikki äänimateriaali on usein ensimmäistä kertaa miksauksessa yhdessä, on se silloin ensimmäinen paikka, jossa sama kaiku voidaan laittaa kaikkialle. Kaiut toimivat myös panoroinnissa apuna. Ei ole kuitenkaan väärin miksausvaiheessa lisätä ja muokata ääniä, jotta ne palvelisivat kokonaisuutta paremmin. Jos aikaa on, kaikki on sallittua.

Miksaus alkaa ääniraitojen kuuntelulla, josta edetään esimiksauksien tekemiseen ja lopulta varsinaiseen miksaamiseen. Jos raitoja on paljon, kannattaa materiaalista tehdä raitakartat, joista miksatessa voi seurata mitä on tulossa. Tieto siitä mikä ääni on milläkin raidalla on hyvin tärkeää isoissa tuotannoissa. Yhtä tärkeää on sijoitella äänet loogisesti raidoille, ei niin, että esimerkiksi musiikkiraidoilla on yhtäkkiä jokin efekti tai humina, tai jos onkin, niin dokumentoinnin pitää tällöin olla hyvin tarkkaa. On turhauttavaa etsiä mistä jokin tietty ääni kuuluu. Videokuvaan voidaan liittää ohjeita ja vinkkejä siitä mitä on tulossa ja mitä halutaan, esimerkiksi pientä tekstiä seuraavaksi tulevasta kohtauksesta ja kanavista tai laskuri siitä, kuinka pian jokin kuva loppuu.

Esimiksauksesta

Suurempia projekteja tehdessään yleensä kannattaa pitää eri äänen osat omissa sessioissaan. Foley-raidat ovat omassaan, pohjat omassaan jne. Jokaisessa näissä sessioissa saattaa olla kymmeniä tai satoja raitoja. Kun sessiot pitää erillää, jokaisen yksittäisen osion hallinta on helpompaa ja vaatii koneelta vähemmän pyöritystehoa. Jos projekti on kuitenkin pienimuotoinen, ei sessioiden erottelulla ole niin väliä ja tavaran levittely ympäriinsä saattaa olla liian työlästä saavutettuun hyötyyn nähden.

Jos raitoja ja materiaalia kuitenkin on paljon, on siitä tehtävä esimiksauksia. Esimiksaamalla raitojen määrää saa vähennettyä. Esimiksaus tarkoittaa siis eri sessioiden miksaamista sellaisenaan, esimerkiksi foleyn miksaamista niin, että se yksinään kuulostaa luontevalta. Esimiksauksia tehdessä tulee muistaa, että ääniraidalle tulee tietenkin muutakin ääntä, eikä siksi pidä yrittää täyttää ääniraitaa ja saada elokuvaa toimimaan vain tämän tietyn session äänillä.

Kun esimiksaukset on valmiita, ne voi joko bounssata eli tallentaa yksittäisiksi raidoiksi ja tuoda loppumiksaussessioon, tai jos konetehot riittävät, tuoda kaikkien eri sessioiden kaikki raidat yhteen lopulliseen sessioon. Tällöin eri "alisessiot" kannattaa lähettää aux -kanavaa pitkin omien liukujen taakse, joilla kontrolloida niiden äänenvoimakkuutta kokonaisuutena. Tällöin näiden liukujen takana ovat yleensä dialogi, musiikki, atmosfäärit, foley ja tehosteet. Optimitilanne onkin, jos miksauksessa voi käsitellä vain näitä viittä kanavaa. Usein käytössä on kuitenkin useampia kymmeniä kanavia, esimerkiksi foleytä monta raitaa ja tehosteita vielä enemmän. Atmosfääreistä voisi esimerkiksi laittaa tuulet omalle aux-raidalleen ja kaupunkitaustat toiselle.

Reititys aux-kanavien taa mahdollistaa joustavan palaamisen esimiksaukseen aina tarvittaessa. Pienten muutosten tekeminen on tällöin hyvin helppoa. Itse miksaamisen voi suorittaa vain aux-kanavien liuilla, jolloin kokonaisuus pysyy hyvin hanskassa. Palaaminen esimiksauksien muokkaamiseen ei onnistu niin kätevästi, mikäli miksattaviksi tuodut raidat on esimiksauksessa bounssattu tai rendattu.

Foley-radoista esimiksauksia voidaan tehdä esimerkiksi laittamalla päähenkilön foley omalle raidalleen ja kaikkien muiden hahmojen yhdelle. Tai niin, että jokaiselle päähenkilölle on omat raitansa. Tai kaikki vain yhdelle raidalle. Askeleet kannattaa yleensä pitää omilla raidoillaan, jotta esimerkiksi hahmon läsnäoloa voi nostaa ilman että askeleet toistuvat liian lujaa. Kun näiden raitojen balanssi on kunnossa, nämä raidat sitten bounssataan tai viedään loppumiksaussessioon.

Raitajärjestys

Miksaamista varten raidat voi järjestää monella tapaa. Yksi tapa järjestä ne on laittaa ensimmäiseksi ylös dialogi, sitten synkronitehosteet, atmosfäärit, musiikit ja alimmaisiksi efektit. Koska dialogi on prioriteetti numero yksi, se on ylimpänä. Synkronit ovat olennainen osa hahmoja ja siten niiden oikeutettu paikka on hahmojen puheen yhteydessä. Atmosfäärit taas luovat tilan, jossa hahmot ovat. Musiikki, vaikka onkin kuvan yhteydessä abstraktein näistä kaikista, tulee seuraavaksi, sillä efektiraitoja on usein niin paljon, että selkeyden vuoksi ne jäävät alimmaiseksi. Abstraktit äänet, jotka ovat ns. "äänisuunnittelijan musiikkia", voi sijoittaa musiikin ylle tai alle niiden määrästä ja abstraktiusasteesta riippuen. Edellä mainitussa raitajärjestyksessä periaatteessa äänten ydin on ylhäällä ja rönsyt alhaalla. Yhtä oikeaa tapaa järjestää raidat ei kuitenkaan ole.

Miksauksen estettiikkaa ja äänikerrontaa

Hyvässä miksauksessa ei ole kyse siitä, että mahdollisimman monta ääntä soi samaan aikaan, vaan siitä milloin mikin niistä soi. Ääniä, esimerkiksi tuulia voi olla useita erilaisia, samoin lehtien kahinaa, joiden suhdetta toisiinsa voi vaihdella kokoajan. Kun äänten muutos toiseen tehdään tarpeeksi hienovaraisesti katsoja luulee kuulevansa kaikki äänet samaan aikaan. On eri asia jos kaikki pohjaraidat vain makaavat paikoillaan toistensa päällä, kuin että niiden välisiä voimakkuuksia muutellaan. Äänimassasta pitäisi löytää joka hetki tärkeät asiat joihin keskittyä ja vähentää kaiken muun voimakkuutta joko äänenvoimakkuuden säädöllä tai taajuuskorjauksella. Äänenkuva ja taajuus muuttuu siis ajan kanssa, ja näin maailma on eloisa. Kiihkeissä, paljon ääniä sisältävissä kohtauksissa erottuvien, tärkeiden äänten tulisi olla lisäksi jollain tavoin erikoislaatuisia.

Mikäli taustaääniä on paljon, otos ei ole kovin intiimi. Intiimein kohtaus on aina kaikkein hiljaisin. Esimerkiksi yökohtauksessa jännitystä ja intiimiyttä voisi korostaa vähentämällä ympäröivästä maailmasta kuuluvaa melua ja keskittyä lopulta ehkä vain yhteen merkittävään ääneen, esimeriksi sirkan siritykseen. Näin saataisiin katsoja huomaamaan miten hiljaista on ja kiinnostumaan siitä mitä on tapahtumassa. Vastaavasti kaoottiset ja meluisat äänimaailmat luovat ympäristön, jossa henkilöt eivät ole ikinä rauhassa. Äänimaailman kehityksen tulisi tietysti seurata tietenkin katsojan havainnointia, mieluiten ohjata sitä. Ympäröivien äänten poistaminen tai korvaaminen abstrakteilla siirtää katsojan huomion hahmoihin ja heidän tunnetiloihinsa, ilmeisiin ja reaktioihin.

Tietynlaisena miksaamisen periaatteena voisi pitää ajatusta, että vain yksi tärkeä ääni soi kerrallan. Jopa nopeissa toimintakohtauksissa ei yksi kuva kestä koko äänimassaa, vaan pitää keskittyä olennaiseen ja tehdä joskus hyvin raakojakin vaimennuksia ja valintoja. Kovassa toimintarytistelyssä voi soida vain muutama kova ääni, esimerkiksi auton moottorin murina ja jarrutuksen vinkahdus, kun taas hiljainen maisemakuva voi olla täynnä eri ääniä; lintuja, tuulia, merenkohinaa jne. Äänten suuri tai vähäinen määrä ei siis koskaan ole itseisarvo, vaan ratkaisevaa on se vaikutelma, minkä ne kulloinkin aiheuttavat katsojassa. Äänten määrästä ei voi päätellä edes sitä onko kohtaus hiljainen vai meluisa. Mainittakoon, että ihminen pystyy keskittymään vain 2-3 asiaan kerrallaan.

Muutaman desibelin säädöt toisarvoisissa äänissä tai yhden pienen äänen hinkkaaminen edestakaisin on toisarvoista. Olennaisiin asioihin, elokuvan käännekohtien ja muihin merkittävien tapahtumin sekä loppuratkaisun rakentamiseen aikaa kuluu enemmänkin. Loppujen lopuksi katsoja muistaa nämä kohdat, eikä sitä satunnaista koiran haukahdusta takavasemmalta. Tärkeää on pitää huolta jatkuvuudesta, siitä että äänet, ovat kokoajan järkevästi kuultavilla ja että kohtaukset muodostavat yhden elokuvan, eikä sarjaa eri tavoin tehtyjä lyhytelokuvia. Ja yhtälailla tärkeää on myös kiinnittää huomiota kohtausten rajoihin ja kuvaleikkauksiin, jottei ääni kiinnitä katsojan huomiota kuvan vaihdoksiin, vaan fokus pysyy jatkuvasti elokuvassa, eikä sen tekniikassa.

Panoroinnit

Panorointi tarkoittaa äänen sijoittamista horisontaalisessa tasossa. Voisi ajatella että panorointien pitää kohdistua juuri siihen paikkaan kuvassa jossa ne näkyvätkin. Näin ei kuitenkaan ole: puhe panoroidaan lähes poikkeuksetta keskelle, samoin synkronitehosteet. Esimerkiksi liiallinen askelten panorointi kuvaleikkauksen mukaan saa askeleet nousemaan pintaan ja kuulostamaan hölmöiltä, kun ne vaeltavat hahmojen mukana ympäri äänikenttää. Ympäriinsä panoroitu foley tai dialogi harkitsemattomasti käytettynä vieraannuttaa.

Atmosfääriraidat voidaan panoroida monilla eri tavoilla. Voidaan esimerkiksi tehdä useita eri stereokantoja, esimerkiksi yksi kanta L ja R, toinen L ja Ls kanaville, kolmas R ja RS ja neljäs Ls ja Rs. Toisaalta voidaan tehdä kantoja pelkästään L ja R kanaville tai vaikka L ja C sekä R ja C. Usein nämä kannat tehdään jo leikkaamossa, jossa äänisuunnittelija päättää, minkälaisessa ympäristössä elokuva tapahtuu.

Takakanavien laajamittainen käyttö muuassakin kuin humina- ja kaikuokäytössäa on yleistymään päin. Ennen on pelätty, että takaa tuleva häiritsevä ääni siirtää katsojan huomion kuvasta siihen tilaan, jossa hän elokuvaa katsoo. Sama ongelma voi toki syntyä vääränlaisella äänellä tai äänellä, jonka voimakkuus on väärä. Nykyisin katsojat ovat siinä määrin tottuneita takakanavien olemassaoloon, että niihin uskalletaan laittaa enemmän kertovaa ja efektinomaista ääntä.

Äänentaso

Miksatessa kannattaa aina kuunnella pysyvällä äänenvoimakkuudella. Oikean tason mittaamiseen on olemassa kaavat, TV:tä varten kuunteluvoimakkuus on 79 dB SPL ja elokuvaa 85 dB SPL (A-painotettu @ -20 dBFS valkoista kohinaa) ja ne tarkoittavat dialogin keskimääräistä tasoa, mutta niiden noudattaminen ei ole pakollista. Materiaalia kannattaa välillä kuunnellaa hiljaisemmalla ja lujemmalla, jotta saa käsitystä siitä miten miksaus käyttäytyy eri voimakkuuksilla. Pysyvällä äänenvoimakkuudelle kuunteleminen auttaa siinä, että kun on määritelty puheelle sopiva taso, kaikki äänet peilataan sitä vastaan. Puheen pitää kuulostaa luontevalta ja hyvältä, sen pitää tulla riittävän lujaa, muttei liian lujaa. Jos kuuntelun voimakkuutta muutellaan koko ajan, on vaarana, että kun taas palataan "referenssitasoon", ovat äänet eri tavalla balanssissa. Hiljempaa kuunneltuna voi jokin hiljainen ääni kadota kokonaan ja kun sen voimakkuutta nostetaan ja myöhemmin taas kuunnellaan normaalilla tasolla, saattaa se silloin soidakin liian lujaa. Jos ei kuuntelua ole mitattu, oikean kuunteluvoimakkuuden saa jotenkuten selville kuuntelemalla miksausympäristössään kaupallisia vastaavia elokuvia. Korvakuulolta sitten säätää oman raitansa vastaavan kuuloiseksi. Toisaalta voi katsoa tasoja äänenkäsittelysoftan mittareista ja elää niiden mukaan.

Äänten oikean voimakkuuden löytämiseksi suhteessa muihin elokuvan ääniin pitää käyttää korviaan ja harkintakykyään. Usein oikea taso loksahtaa paikalleen melko kivuttomasti, mutta on ääniä, joiden kanssa joutuu tappelemaan. Silloin voikin kysyä, onko äänessä jotain sellaista, joka ei sovi kuvaan tai vaikuttaako joku muu ääniraidan osa negatiivisesti tähän kyseiseen ääneen. Jokin muu efekti, musiikki tai dialogi saattaa rytmittyä huonosti ongelmallisen ääniefektin kanssa ja äänien paikkoja siirtämällä saattaa sopiva rytmi löytyä.