Jussi Honka
jussi.honka(a)werk23.org
http://sound.werk23.org

Tomi on viisitoistaminuuttinen elokuva koulu- ja työpaikkakiusatusta pojasta, joka viettää vapaaa-aikansa Internetissä. Elokuva seuraa Tomin elämää muutaman päivän tai viikon ajan, jona aikana Tomi tekee aloitteen, jolla kuvittelee ratkaisevansa ongelmansa, mutta joka ei tunnu johtavan toivottuun lopputulokseen. Elokuvan käsikirjoitus on voittanut Nisi Masan kansainvälisen käsikirjoituspalkinnon.

Elokuvaan haettiin äänisuunnittelijaa sähköpostitse. Olin ilmeisesti ainut hakija, joten pääsin suunnittelmaan elokuvaa ilman epäselvyyksiä. Suunnitteluprosessin aloitin käsiksen pohjalta tekemällä siihen muistiinpanoja ja kirjoittamalla tarvittavat äänet ylös. Tein myös jälleen jonkinlaisen käppyrän, jolla pyrin hahmottamaan tarinan etenemistä ja henkilöiden suhdetta toisiinsa. Kirjoitin myös jokaisesta henkilöstä lyhyen listan luonteesta ja roolista sekä avainäänistä, joiden avulla pyrikisin tuomaan näiden henkilöiden luonnetta esiin.

Alusta asti oli melko selvää, että äänimaailma tulee olemaan kylmä, jossain määrin autio ja epäluonnollinen sekä hahmoille tylsä ja ahdistava. Äänimaiseman abstraktiuden aste kasvaa loppua kohden, jossa reaalimaailman äänet on jo korvattu täysin subjektiivisella äänimassalla jota ei voi erottaa helposti (kokeellisesta) musiikista. Alkuperäinen idea oli antaa jokaiselle hahmolle erilainen äänimaailma, mutta se katosi suunnittelun edetessä, ja jokainen tila sai oman äänimaailmansa, jolla yritettiin peilata niin Tomin tuntoja ko. tilanteessa kuin muidenkin hahmojen olemusta. Tomin huoneesta piti tulla jonkinlainen turvapaikka, muusta kodista paljon ikävämpi. Hampurilaisbaarista vihlovan ilkeä, koulusta painostava ja lopun tehdasreivikohtauksesta agressiivisen päällekäyvä.

Tämä suunnitelma ohjenuorana jäin odottamaan kuvausten alkua. Itse kuvauksiin en mennyt, vaan äänityksen hoitivat Stadiassa opiskelevat ihmiset. En muilta kiireiltäni edes ehtinyt käväistä kuvauksissa katsomassa meininkiä. Stadialaiset tekivät hyvää työtä ja kaikki saamani dialogi oli käytökelpoista ja hyvälaatuista.

Äänileikkauksen aloitin noin 20 minuuttiseen versioon johon kaikkea dialogia en ollut saanut. Aloitin maailman luomisen hakemalla ja äänittelemällä erilaisia tuulettimia, kodinkoneiden kihinöitä sun muuta. Näistä aloin luomaan jonkinlaista peruspohjaa jonka päälle pian aloin kasaamaan käsiteltyä ja synteettistä äänimaailmaa. Musiikintekijältä sain kaikennäköistä erikoista huminaa ja biisinpätkiä joita surutta käsittelin ja muokkasin ja osittain näin tulin osittain tehneeksi elokuvan musiikit. Osittain musiikit syntyivät myös suoraan minun syntetisoiminani. Esimerkiksi melkein koko ajan elokuvan taustalla soiva sointumatto on käsialaani ja antaa tietyn perusvireen joka kantaa läpi elokuvan. Soinnunvaihdokset on rytmitetty elokuvan kerronnallisesti oleellisiin paikkoihin. Idean sain Mulholland Driven teemabiisistä. Samoin teknobiisi on tekemäni. Äänimaisemasta tuli lopulta paksu ja monipuolinen, ollen silti uskollinen alkuperäiselle idealle tyhjyydestä ja autiudesta.

Myöhemmissä leikkausversioissa erilaisten efektikuvien ja kuvakollaasien määrää kasvatettiin joka asetti haasteen luoda paljon äänipiikkejä ja efektiivisiä ääniä. Näiden teossa en koe onnistuneeni aivan niin hyvin kuin äänimaiseman luonnissa. Niissä on monia hyviä juttuja, ja varsinkin pienemmät ja yksinkertaisemmat efektit toimivat, mutta isot kollaasit voisivat kokonaisuutena olla harkitumpia. Toisaalta elokuvan kuvaustyyli, miltei dogmamaisena kamerankäyttönä, sekä kuvaefektien tietty karkeus antaa paljon anteeksi näiden efektiäänien repaleisuudelle. Toisenlaista ongelmaa oli foleyssä. Satkusta tuli jo paljon hyviä "rähjäisen" kuuloisia liikkeitä, mutta foleyn istuttaminen oli aika vaikeaa. Tuntui että kaikki foley kuulosti liian hyvältä aina loppumetreille saakka. Pieni epäsynkka tai äänen puute tietyissä kohden paransi asiaa ja sai maailman kuulostamaan pikkuriikkisen nyrjähtäneemmältä. Samaan tulokseen tulin, kun kokeilin soittaa foleytä ja satasta päällekkäin. Asioista tuli näin epämääräisempiä.

Elokuvan masternauha on Digibeta, mutta pääasiallinen levitysformaatti ilmeisesti DVD. Siispä lähdin miksauksessa tekemään suoraan 5.1 äänimaailmaa. Kotona olin olosuhteiden pakosta joutunut leikkaamaan stereona. Ongelmia syntyi efektikuvien äänten levityksessä kun osa materiaalista oli monoa ja osa stereota, ja tätä asetelmaa joutui miettimään minne minkäkin äänen panoroi. Pääasiassa efektit ovat vain L ja R -kanavissa ja näiden kaikuja sitten takana. Stereokantoja tein alun ulkokohtaukseen useita. Jaoin tilan kuuteen osaan. Oli L+R kanta, L+C, C+R, L+Ls sekä R+Rs ja vielä Ls+Rs ambienssikannat. Mutta tämä vain elokuvan alussa. Sisätiloissa kantoja oli periaatteessa vain kaksi, eteen ja taakse. Takakanta oli monesti vain kaiulla tehty. Teknobileiden käytävällä, jossa musiikin bassot tulevat seinän läpi, laitoin pääosan bassoinformaatiosta takanaviin ja eteen enemmän iskua. LFE toki tuuttasi oman osansa bassosta. Tein tämän osittain kokeilun halusta, sillä takakanaviin ei yleensä laiteta mitään kovin selvää, mutta tässä tapauksessa uskon, että joka puolelta ympäriltä tulevat bassot auttavat luomaan epämääräisen tilan. Juuri sellaisen, jollaisia klubien käytävät monesti oat.

Loin kaikki tilakaiut vasta miksauksessa. Jokaiseen tilaan olisin halunnut oman kaiun niin eteen kuin taakse, mutta Pro Toolsin sendit loppuivat kesken, ja niinpä jouduin vähemmän käytetyissä tiloissa pelaamaan saman kaiun kanssa vain viivästäen taakse menevää osaa noin 20ms ja leikkaamalla alapäätä pois. Tomin kotona, jossa suurin osa elokuvasta tapahtuu, sekä bileissä taakse ja eteen oli oma kaikunsa. Muualle yksi ja sama. Ajoin käytännössä kaikki äänet joitakin efektejä lukuunottamatta kaikujen läpi, niin, että ne yhdistyivät samaksi tilaksi. Efekteille loin oman kaiun ja lisäsin niihin hieman säröä. Tämän kaiun kanssa kikkailu oli vaikeaa. Toisaalta pitkä kaiku kuulosti hyvältä, mutta söi efektien iskevyyttä. Jonkinsortin kompromissin löysin joskaan en ole ehkä aivan tyytyväinen siihen. Myös kaikenkaikkiaan kaikujen tason kanssa oli vääntämistä. Studion monitorien läpi kaiut kuulostivat välillä liian isoilta ja äänimaailma puuromaiselta, joten vähensin niiden voimakkuutta. Toisaalta huonommat kaiuttimet saattavat kadottaa kaiut tyystin. Kovalla ne kun eivät ole.

Loppumusiikki oli auki aivan viimeiseen miksauspäivään asti. Alusta pitäen siinä oli jonkinnäköinen teemaan jotenkuten sopiva elektronin naksutusbiisi. Se oli siinä koska parempaa ei keksitty. Viimeisenä päivänä tulimme ohjaajan kanssa siihen tulokseen, että rakennetaan musiikki mielummin samasta äänimassasta, jota on käytetty pitkin elokuvaa. Mutta sekään ei oikein toiminut, elokuvalle ei syntynyt selvää loppupistettä. Keksin kuitenkin viime metreillä kokeilla miltä kuulostaisi, jos sieltä erottaa vain yhden korkeahkon sirinän, joka oli ilmeisesti jonkinlainen musiikkikappale käännettynä väärinpäin ja vahvasti käsiteltynä. Se sopi loppumusiikiksi kuin nyrkki silmään. Se on todella hiljaisella ja pakottaa katsojan kuuntelemaan itseään ja jäämään kiinni elokuvan tunnelmaan. Telkkarista se ei kunnolla kuulu, mutta koska elokuvan pääasiallinen esityspaikka on elokuvafestarit, teatterien äänentoisto varmasti kykeneen sen kuuluvasti toistamaan. Kovalla soiva musiikki olisi latistunut lopun tunnelmaa. Loppumusiikki on ikäänkuin alisteinen muulle elokuvalle, päinvastoin kuin yleensä, jolloin loppumusiikki on se elokuvan päätöspiste.

Koska monet kohtaukset menivät särölle liian hiljaisen kuunteluvoimakkuuden takia, laskin äänentasoa kesken miksauksen 6 dB:tä alemmas. Näin mikään ei enää mennyt kunnolla edes keltaiselle. Nostin sitten mastertiedostoista kunkin kanavan tason jälleen järkeväksi limitoimalla jopa viitisen desibeliä. Tämä katkaisi huiput muutamasta kohdasta, mutta ei tehnyt äänelle juuri huomattavaa muutosta, joten se oli hyvä kompromissi. Näin puhe kuuluu hyvin ja on efektien kanssa tasapainossa. Dynamiikkaakin silti riittää. Tästä pyöräytin DVD:lle AC-3 -tiedoston. Kotikutoisen downmiksin tein limitoimattomista mastereista downmiksaamalla. Hiljensin keski- ja takakanavia -3 dB ja sen jälkeen limitoin koko pakettia -6 dB jotta se soisi hyvin. Testasin vielä stereon Dolby Surround -yhteensopivuuden.

Beta-siirrossa tuli ongelmia. Tämän elokuvan dynamiikka oli bettalle aikamoinen, dialnormin taso oli noin -31 dB, ja betanauhan dynamiikka huomattavasti kapeampi. Siirrossa materiaalia limitoitiin vielä jonkin verran. DVD-keskeisyyden takia myös pip-kuvat jäivät laittamatta, siten ei pip-ääniä eikä vinkujakaan ollut. Jatkossa formaattien yhteensopivuuteen ja käytännöllisten taso ja synkkareferenssien kanssa pitää olla tarkempi, ja sopia jollain toisella tavalla DVD:lle menevän kuvan ja AC-3 tiedoston kesto.

Tätä elokuvaa oli ilo tehdä. Äänimaailma sai olla luvan kanssa runsas ja monipuolinen. Ohjaajan kanssa tulin jo alkumetreiltä hyvin juttuun ja keskustelumme olivat hedelmällisiä. Lähettelin uusia ääniversioita hänelle kun oli jotain järkevää uutta soitettavaa ja sain aina kasan rakentavia kommentteja sekä lisäysehdotuksia palautuspostissa. Pääsin myös vaikuttamaan leikkaukseen ja siten jopa kuvakerronnallisiin asioihin. Kokonaisuudessaan elokuva on mielestäni hyvin kuvattu ja leikattu, näyttelijätyö on hyvää, tai jopa erinomaista, muutamaa kohtausta lukuunottamatta ja tarina kantaa ja kestää koko viidentoistaminuutin mittansa. "Testiyleisön" mielestä elokuva olisi helposti saanut kestää pidempäänkin. Se että kaikki loksahtaa hyvin paikoilleen on tekemissäni töissä melko harvinaista, joten siksi olen iloinen ja tyytyväinen, että pääsin tekemään tätä elokuvaa ja vaikuttamaan lopputulokseen suuresti.

Vielä lyhyesti ylimalkainen lista ajatuksista, joita Tomin tekeminen herätti. Listassa ei ole niinkään uusia oivalluksia, vaan pikemminkin vanhojen ajatusten testaamista ja todentamista.

- Ensi kertaa tein useampia stereokantoja kunnolla surroundiksi, ja se sai ymmärtämään äänimaisemien mahdollisuudet vielä laajemmin monikanavaäänessä.

- Rähjäisyys ja siivoamaton soundi voi olla myös hyvä asia.

- Tehokas äänimaailma voi olla monimutkainen konstruktio kymmenistä raidoista, tai vaan yhden yksittäisen äänen varassa luotu tunnelma.

- Lopputekstimusiikki voi olla alisteinen muulle elokuvalle.

- Efektikuvien pitäisi olla napakoita ja iskeviä, liika kikkailu ja pituus vie tehon ja hankaloittaa äänien tekemistä.

- Kaiut ovat äärettömän tärkeitä luodessa yhtenäisiä äänikenttiä. Niiden sopvan tason ja laadun löytäminen on vaikeaa.

- Foleyssä pitää noudattaa elokuvan linjaa entistä tarkemmin. Hyvä soundi ja 1:1 ei ole välttämättä paras ratkaisu. Yksityiskohtiin pitää kiinnittää enemmän huomiota.

- Toisaalta turhat yksityiskohdat pitää voida hylätä, esimerkiksi askeleet.

- Äänten siirtymät toisiin ovat tärkeitä. Jos nostetaan tai lisätään jotain ääntä se saattaa tarvita vastauksen tai jatkumo katkeaa. Vastaus voi olla aivan toinen ääni, ja lyhytkin.

- Passiivisuus, äänten makaaminen paikoillaan, voi olla tehokasta jos niiden päälle luo muualta hienovaraisempaa liikettä. Perustan tekeminen muutamalla simppelillä äänellä, jotka kantavat kautta koko elokuvan, voi saada aikaan määrätietoisen liikeen eteenpäin läpi elokuvan, viemättä silti haettua äänellistä autiutta ja pysähtyneisyyttä mennessään.

- Julkaisuformaattien huomioon ottaminen tärkeää. Dialnormin mittaamiseksi löydettävä luotettava keino!

- Synkka on toisarvoista, ilmaisu tärkeämpää. Konkreettisuus ja realistisuus voitava hylätä abstraktin ilmaisun alle jos niin tehokkaampaa. Kaikkea näkyvää ei tarvitse kuulla, kaikkea kuultavaa ei tarvitse näkyä.

- Valittu linja on pidettävä läpi koko elokuvan, äänipaletin rajoittaminen auttaa.

- (Ääni)transitiot erittäin tärkeitä. Huomiota kiinnitettävä näihin entistä enemmän.